Vuonna 1715 Jacob de Bie oli Alankomaiden diplomaattinen edustaja Venäjällä. Hän asui ja työskenteli Pietarissa, kaupungissa, jonka tsaari Pietari Suuri oli kaksitoista vuotta aiemmin perustanut. Jacob de Bie kirjoitti viikottain kirjeitä Haagiin tiedottaakseen maan viimeisimmät kehitykset Alankomaiden parlamentille. Yhdessä hänen kirjeissään hän mainitsee fregatti Huis te Warmelon uppoamisen. Kuka tämä diplomaatti oli ja mitä hän tarkalleen kirjoitti Suomenlahdessa tapahtuneesta onnettomuudesta?
Nuori diplomaatti, vaikeat olosuhteet
Alankomaiden parlamentti nimesi Jacob de Bien vuonna 1711 Moskovan asukkaaksi. Mutta nopeasti sen jälkeen kävi ilmi, että Moskovan sijaan Pietarista tulisi hänen uusi asuinpaikkansa. Uutinen hallintopaikan sijainnin muutoksesta tsaari Pietari Suuren toimesta ei ollut silloin vielä saavuttanut Haagia. Vuoden 1712 alussa diplomaatti saapui Pietariin, missä hänen tuli edustaa Alankomaiden etuja Venäjällä. Nantesissa vuonna 1681 syntynyt Jacob de Bie oli vielä nuori ja diplomaattiuransa alussa. Vaikka hän osoitti suurta innokkuutta tehtävää kohtaan, ilmesi ettei tämä kalvinistinen edustaja soveltunut hyvin yhteen Venäjän hovin ja sen palvelijoiden tapojen kanssa. Myös olosuhteet olivat hankalat. Venäjä oli sodassa Ruotsia vastaan ja oli nopeasti kehittymässä suureksi eurooppalaisvallaksi.(1)
Kirjeet Pietarista
Jacob de Bien kirjoittamat kirjeet elokuulta vuonna 1715 kuvailevat tapahtumia, jotka pitivät hänet kiireisenä. Hän kirjoitti esimerkiksi ongelmista, joita hollantilaiset kauppiaat ja laivurit kohtasivat Arkangelissa. Heidän oli maksettava korkeita tullimaksuja vastoin tehtyjä sopimuksia, ja hollantilaisia merimiehiä värvättiin salaa Venäjän sotalaivastoon.
Jacob de Bie raportoi myös Venäjän joukkojen ja laivaston liikkeistä, sekä ilmoitti Haagille englantilais-hollantilaisesta saattueesta Suomenlahdella, johon fregatti Huis te Warmelo kuului. Tallinnassa kuljetusvälineiden puute vaikeutti kauppalaivojen lastaamista sekä lastin purkamista. Tämä niukkuus oli suoraa seuraamusta sodasta. Kauppalaivojen lastaaminen ei sujunut myöskään Pietarissa. Jacob de Bie kirjoitti 16. elokuuta, että joitakin laivoja ei oltu edes puoliksi lastattu vaikka saattueen olisi määrä lähteä muutaman päivän kuluttua. Huonot sääolosuhteet tekivät pellavan ja hampun lastaamisen mahdottomaksi. Loppujen lopuksi Pietarissa sijaitsevat alukset pystyttiin lastaamaan kokonaan koska läntinen vastatuuli esti laivoja purjehtimasta.(2)
Fregatti Huis te Warmelo
Jacob de Bie ilmoitti 23. elokuuta 1715 päivätyssä kirjeessään, että kaikki englantilaiset ja hollantilaiset kauppalaivat olivat lähteneet Pietarista kohti Kronslot-linnoitusta.(3) Kronslot sijaitsi Retusaarella, Pietarin rannikon edustalla. Laivat purjehtivat sieltä kohti Tallinnaa. Huis te Warmelo ja kolme muuta sotalaivaa odottivat kauppalaivoja Suursaarella, Tallinnan ja Pietarin puolivälissä, turvatakseen heidän reittinsä.
Fregatti Huis te Warmelon uppoamisesta diplomaatti ilmoitti: ’teidän ylhäisyytenne ja kapteeni De Grootin komentama laiva törmäsi kiveen Suursaaren ja Kockarin saaren välissä ja haaksirikkoutui. Seitsemänkymmentä miestä saapuivat Rääveliin , mutta kapteeni ja muut upseerit sekä matruusit ovat kadonneet. Kivi on sama mitä päin lordi-amiraali Cruijs kaksi vuotta aiemmin ajautui, ja missä komentajakapteeni Scheltinga menetti laivansa.’(4) De Bien mukaan tämä vaarallinen vedenalainen kivi oli jo aiemmin ollut syypäänä onnettomuuksiin ja haaksirikkoihin. Cruys ja Scheltinga olivat hollantilaisia upseereja Venäjän palveluksessa. Heidän laivansa ajoivat karille epäonnistuneen ruotsalaislaivueen takaa-ajon johdosta vuonna 1713. Scheltingan komentama venäläinen Viipuri-sotalaiva menetettiin. Laiva ei kuitenkaan päätynyt Suomenlahden pohjalle, toisin kuin Huis te Warmelo. Venäläiset sytyttivät jumiutuneen laivan tuleen, jotta se ei joutuisi ruotsalaisten käsiin.(5)
Toinen haaksirikko
Vuoden 1713 onnettomuus aiheutti vakavia seurauksia Venäjän laivaston perustajalle, amiraali Cornelis Cruysille. Hänet lähetettiin Siperiaan mission epäonnistumisen vuoksi. Vuosi karkoituksen jälkeen Pietari Suuri haki hänet takaisin ja palautti hänen entisen sotilasarvonsa.
Myös Jacob de Bie joutui konfliktiin tsaarin kanssa. Vuonna 1718 diplomaatti kutsuttiin paikalle sen jälkeen kun hän oli saattanut Haagin tietoon huhuista, joiden mukaan Pietari Suuri olisi ollut osallisena kruununprinssi Aleksein murhaan. Bietä kuulusteltiin epäiltynä salaliitosta tsaaria vastaan, ja venäläiset sotilaat sekä virkamiehet suorittivat kotietsinnän hänen kotonaan Pietarissa. Valtion turvallisuuden ylläpitoa katsottiin diplomaattista koskemattomuutta tärkeämmäksi. Jacob de Bien kestämätön asema johti hänen lähtöönsä Venäjältä. Hän matkusti marraskuussa 1719 meritse takaisin Alankomaihin. Laivareissu päätyi laivan kariutumiseen Tanskan rannikkoon. Jacob de Bie, hänen vaimonsa, sihteerinsä sekä neljä taloudenhoitajaa menehtyivät valitettavasti tässä onnettomuudessa.(6)
Kuva: Venäjän keisarikunnan lippu, piirretty noin vuonna 1670. (Rijksmuseum)
(1) Vincent Hovinga, ‘In dienst van de Republiek: het mislukte residentschap van Jacob de Bie’, lehdessä: Van Koningsbrugge, Waegemans, Van de Vierpotige Leeuw en de Tweekoppige Adelaar, Groningen, 2002, s. 17-35.
(2) Nationaal Archief (NA), Archief Staten-Generaal (ASG), inv.nro. 7367, 6., 9. ja 16. elokuuta 1715.
(3) NA, ASG, inv.nro. 7367, 23. elokuuta 1715.
(4) NA, ASG, inv.nro. 7367, 6. syyskuuta 1715. Reval (suom. Rääveli) on vanha ruotsinkielinen nimi Tallinnalle. Kockrarilla tarkoitetaan todennäköisesti virolaista Kerin saarta, joka sijaitsee Tallinnasta 30 kilometriä pohjoiseen.
(5) Johan Zielstra, Soldaat ende Zeemanschap. Wybrandt Scheltinga, pionier op de Russische vloot 1704-1718, Groningen, 2001. Väitöskirja, lähteenä docplayer.nl.
(6) Delpher.nl, Oprechte Haerlemsche courant, 2. joulukuuta 1719.